lauantai 8. kesäkuuta 2013

Vuosi sitten kotiin 8.6

Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä kun tassuttelin uuteen kotiini. Perheenjäseneni olivat odottivat minua jo kovasti.
  Kun sitten viimein lähdimme kasvattajani luota minua hiukan pelotti. Vinguin autossa ja ihmettelin minne kaikki kymmenen sisarustani ja Dixi-emoni olivat kadonneet. Kun pääsimme kotiin kiertelin uutta ihmeellistä pihaa. Sen jälkeen menmme sisälle ja sain ruokaa. Söin aivan kaiken.

Sisarukseni pentuaitauksessa




Minä ja emoni viimeisen kerran ennen lähtöä uuteen kotiini

Autossa

Kotona

  Ensimmäisenä yönä itkin ja vinguin vähän. Uusi mammani nukkui vieressäni sängyssä ja minä nukuin lattialla tyynylläni. Kun aloin uikuttamaan mamma laski kätensä viereeni, mutta ei se siinä kauan pysynyt kun aloin leikkiä ja nakerrella sitä. Lopulta nukahdin.

Ensimmäinen ruokani

  Seuraavana aamuna herätin koko perheen viideltä. Minä pääsin ulos pissalle ja sain ruokaa. Sen jälkeen aloin leikkimään uusilla leluillani.

Lemppari leluni: vinkuva koira

   Tutustuin myös pihamme muihin asukkaisiin; naapurin kissaan ja siiliin. Kun näin kissan menin heti ensi töikseni tutustumaan siihen. Tökkäsin kuononi kissan nenää vasten. Kissa oli vähän ihmeissään, että "mikäs tuo nyt sitten oikein on ja mitä ihmettä se tekee minun pihallani?!".
  Siiliäkin olisin halunnut käydä moikkaamassa, mutta minua kiellettiin siilin piikkipanssarin vuoksi.

Naapurin kissa oli minua isompi

<3


2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Ja erityisen liikuttava on tuo jossa Lumo ja Dixi lausuvat jäähyväisiä ja erityisen söpöliini on Lumo tuossa sylissäsi automatkallanne.
    Pentuaika oli kivaa, mutta on toisaalta ihanaa kun meno on vähän rauhoittunut ja koira kypsynyt :)

    VastaaPoista
  2. Niin. Pentuna ne olivat kyllä niin söpöjä <3 Mutta onneksi meno on vähän rauhoittunut :)

    VastaaPoista