lauantai 31. lokakuuta 2015

Lumo sulholassa

Lumon juoksut alkoivat pari viikkoa sitten. Näistä juoksuista Lumo astutettaisiin. Lumon sulhaseksi on valikoitunut oikein hieno herra, viralliselta nimeltään Millanun Nappi, tuttavallisemmin Turre. Turre on mukavan reipas ja energisempi kuin Lumo sekä hänen turkkinsa on mahtava, sileä ja suora, toisin kuin Lumolla, joten he täydentävät toisiaan hyvin.

 Ensimmäinen astutus kerta oli tiistaina 27.10. Hetki oli meidän mielestämme oikea, kun Lumo käänsi häntäänsä sivuun ja vuoto oli vaalentunut, mutta Lumo ei antanutkaan astua. Seuraavana päivänä, keskiviikkona 28.10, oli uusi yritys ja astutus onnistui. Perjantaina 30.10 oli vielä toinen astutus, jonne Lumolla oli niin kauhean kova kiire, että ulisi ja uikutti sekä repi käteni irti. :D Nyt oli siis Lumon mielestä täydellinen aika.

Lumo odottelemassa Turrea
Pentujen ensimmäinen laskettu aika on 30.12. Käymme ultrassa 1.12, jolloin selviää tuleeko pentuja ja kuinka monta. Astutus kuitenkin onnistui hyvin, joten pentuja odotetaan syntyväksi. Lumo sekä Turre on molemmat todettu terveiksi Pompen ja DM perinnöllisistä taudeista, joten pentue on sekä Pompen, että DM taudista vapaa.

Lumo ja Turre
Pennuista huolehtii Lumon kasvattaja ja Lumo asustelee hänen luonaan pentujen syntymästä niiden luovutukseen asti. Onneksi tällä kertaa meillä on kotona sentään Halla, kun viimeksi jouduimme selviämään kaksi kuukautta ilman yhtään koiraa. Jos sinua kiinnostaisi tarjota Lumon pennulle rakastava ja huolehtivainen koti, käy ihmeessä katsomassa lisätietoja Kennel Villi-Joikhun nettisivuilta.


Millanun Nappi "Turre"

Turren silmät ok, polvet ok, kyynärät 0/1 ja lonkat B/B

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Syyskuulumisia

Viime viikolla meillä alkoi kauan odotettu agility. Koiratkin olivat ihan innoissaan, jopa Lumo! Halla istui kentän laidalla tavalliseen tyyliinsä uikuttaen, "Miksi minä en pääse tonne kun toi toinenkin pääsi!" No, kyllä se Hallankin vuoro sieltä koitti.

Nyt ensimmäisellä kerralla meillä oli tosi helppoja tehtäviä: puomi ja putki-este -pätkä. Putki-este -pätkällä treenattiin persjättöä ja eteen lähettämistä. Halla meni ihan super nopeasti! Hallan palkkana toimi vinkupallo ja eteen lähetyksessä nami. Halla rakastaa putkia, joten pallopalkan saatuaan se juoksi pallo suussa putkeen uudestaan ja uudestaan. Puomi meni Hallan kanssa hyvin ja sinnekkin Halla oli menossa heti perään uudelleen. Puomilla käytin Hallalla palkkana namia ja kerran myös vinkupalloa.

Lumo nukkui kentän laidalla ennen omaa vuoroaan ja olin melko varma, että kentällä hän vaan löntystelee, mutta kentälle päästyään Lumpasta lähtikin tosi paljon vauhtia. Putki-este -sarjassa persjätössä meitsi ei kerennyt Lumon edelle, kun lähdimme yhtä aikaa. Yleensä Lumon kanssa juoksen ties kuinka kaukana edellä ja yritän hoputtaa tyttöä. Eteen lähetyksissäkin Lumo oli super nopea! Lumolla käytin palkkana lihapullaa ja juustoa. Puomin Lumo meni normisti, hyvin ja vauhdikkaasti.

 Olen molemmista tosi ylpeä! Lumo taisi kuulla, kun alussa mainitsin, että jos hän vaan löntystelee niin alan käymään agilityssä vain Hallan kanssa. Harmittaa, kun meillä on treenit vain joka toinen viikko. Ajattelin, että alan nyt käymään joka toinen kerta Lumon kanssa ja joka toinen Hallan. 

Treeneistä on videomateriaalia ja liitän sen tähän postaukseen heti, kun saan sen kamerasta ulos ja editoitua :)

Tähän voisin laittaa eilen ottamiani kuvia mökiltä: 




"Mami mä syön sut"

Hallalla on pevisa 9.11.2015 eli hänet nukutetaan ja tarkistetaan silmät, lonkat, polvet ja kyynärät. Siitä tulee Hallalle varmasti aika jännittävä päivä.
Halla esittelee liikkeitään

Lumolle on kaavailtu toisia pentuja seuraavista juoksuista. Juoksujen pitäisi laskelmieni mukaan alkaa lähiaikoina. Osa pojistakin on jo kiinnostunut Lumosta. Tällöin jos kaikki menee hyvin Lumolla on jouluna pentuja. Sulhaseksi on valikoitunut Millanun Nappi.

Koirien lempipaikka mökillä on tämä pöytä