torstai 17. tammikuuta 2013

Näyttelytreenejä

Meikäläinen on siis menossa ensi sunnuntaina 20.1.2013 Turkuun näyttelyyn, koska olen sijoitusnarttu ja kasvattajani haluaa käyttää minua näyttelyissä sitä varten, että kun/jos tulen tekemään pentueen, niin hän haluaa arvosteluita rakenteestani ja luonteestani. Kukapa ei haluaisi tietää millainen minä olen? ;) Täytän muuten tuona näyttelypäivänä tasan 9kk.
   Kaikki halukkaat saavat tietenkin tulla kannustamaan. ;) Lisää näyttelystä voit lukea tästä.

   Me ollaan mamman kanssa harjoiteltu näyttelyyn ahkerasti. Osaan seistä käskystä aika nätisti, annan "kopeloida" itseni ja hampaiden katsominenkin on mennyt hyvin.
   Ennen kun toinen koira tuli vastaan menin makaamaan maahan ja heilutin häntää, enkä suostunut liikkumaan yhtikäs mihinkään ennen kuin toinen koira tuli kohdalle. Sitten "hyökkäsin" niin, että hiukan pienemmät koirat pelästyivät iloista tervehtimistäni. Nyt olemme edistyneet. Kun toinen koira tulee vastaan mamma pyytää minua seuraamaan, ja joko kävelemme tai hölkkäämme toisen koiran ohi. Se on sujunut hyvin ainakin silloin, kun mammalla on ollut herkkuna makkaran- tai kananpaloja.
    Sunnuntaina on vielä semmoinen juttu, että näyttelypaikalla pitäisi olla klo 8.30! Kun asustelen laumani kanssa Vantaalla täältä menee Turkuun noin kaksi tuntia ajaen ja sitten pitää vielä varata aikaa paikan etsimiseen ja pissataukoihin, joten meidän pitäisi lähteä viimeistään klo 6.00.
    Vielä on treenaamista ja pari treenipäivää jäljellä. Toivottavasti kaikki menee hyvin.

Harjoittelua...

Harjoittelua...

Haukkumista...

...ja vielä lisää harjoittelua.

"Sähän pyysit mua avaamaan suun. Onks näin hyvä?"

Tää kuva ei liity tähän juttuun oikein mitenkään, mut enks mä ollukki söpö sillon ihan pikkusena?"  Lumo 10vk.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti