keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Ensimmäiset näyttelyni Turku Top Dog Show 20.1.2013

Lauantaina päivää ennen näyttelyä, kun oli -28 astetta pakkasta minulle kävi pieni onnettomuus. Kun olin meidän pihalla, jossa on rautaiset pyykkiteline tangot, niin nuolaisin vahingossa tankoa ja kieleni jäi siihen kiinni. Ennen kuin mamma ehti tehdä mitään olin jo kiskaissut kieleni irti tangosta. Auuu, se sattui! No, siitä tuli verta, päällimmäinen nahka jäi koristeeksi pyykki tankoon ja sen jälkeen annoin vähän hillitympiä pusuja, mutta kyllä minä selviän. Se on jo onneksi parantunut melkein kokonaan.

    Näyttelypäivän aamuna aloin vähän ihmetellä, että miten kaikki ovat jo viideltä pystyssä. Kuuden maissa lähdimme jo ajamaan kohti Turkua täältä Vantaalta. Salon kohdilla pysähdyimme pissalle ja sain aamuruoan. Näyttely paikalla piti olla noin tunti ennen kehän alkua, eli klo 8.30.
    Menin siis ihan ensimmäisiin näyttelyihin. Olen nyt tasan 9kk ja näyttelyssä ikäraja on 9kk, koska siinä ei ollut pentuluokkaa, joten olin ihan nuorimmasta päästä.
    Kun pääsimme perille, niin en malttanut olla paikoillani. Siellä oli tuhansia koiria, pienen pienestä jättiläismäisiin koiriin. Kun pääsimme suomenlapinkoirien kehän luokse minä rauhotuin vähän, kun näin kennelistä tutun leikki-tädin.
   Saimme siinä odotella aika kauan, kun urokset olivat tietysti ennen narttuja. Kun tuli minun vuoroni niin menin ihan kiltisti kehässä. Sain tulokseksi keltaisen nauhan, joka tarkoittaa hyvää. Tuomari oli ruotsalainen, kun näyttelykin oli kansainvälinen. Arvostelu tuli ruotsiksi ja sitä sitten kovasti yritettiin kääntää. Minulla oli kuulemma liian pitkä selkä, paimensukuisellahan pitää olla ja minähän olen. Meitä ihania paimensukuisia lapinkoiria vertailtiin niihin "puhdas rotuisiin" suomenlapinkoiriin.
   Kivaa oli ja menisin kyllä toistekkin. :)

Minun kieleni :(

Kehässä

Kehässä

Nätisti ravasin :) Takana Villi-Joikhu Sulolilja "Lilli"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti