maanantai 2. syyskuuta 2013

Syksy tulee

Pyydän anteeksi tätä pitkää postailu taukoa. On ollut taas niin kova kiire kun työt ja koulut ovat alkaneet ja laumalaiseni kadonneet kotoa.
   Kävimme tässä vähän aikaa sitten rokotuksissa ja siellä oli ihan kivaa, mutta en oikein tykännyt siitä vaa´asta. En millään meinannut suostua punnittavaksi, mutta pitkän suostuttelun jälkeen sain kaikki neljä jalkaani vaa´alle.
   Arki on alkanut taas sujumaan normaaliin tahtiin ja ilmat viilenevät. Minusta se on ihan kivaa kun ei ole niin kuuma ja jaksaa riehua kauemmin koirakavereiden kanssa. Käyn melkein joka päivä naapurissa asuvan ihanan koirakaverini luona riekkumassa.
   Lenkillä pysyin vielä vähän aikaa sitten tosi hyvin kontaktissa ja vapaana olessa tulin kiltisti luokse pyydettäessä, mutta nyt tottelevaisuuteeni on tullut jostain syystä takapakkia. En reagoi nimeeni enään yhtä nopeasti, kuin ennen ja vastaan tulevat koirat ja hajut kiinnostaisivat enemmän kuin emännnän namit. Toisinaan ohitukset menevät paremmin.
  Onneksi olemme ilmoittautuneet pls:n (Paimensukuisen Lapinkoiran Seura) ohituskurssille, joka on myöhemmin syksyllä. Ensi viikolla meillä alkaa kolmen kerran toko-kurssi. Kirjoittelen sitten meidän treeneistä ensi viikolla.

Kesän viimeisistä auringon säteistä pitää nauttia :)

2 kommenttia:

  1. Jahas, vai on Lumonkin vallannut jonkinlainen syysvallattomuus :) Wiimalla vähän sama meininki.

    Wiima kyllä tottelee ihan hyvin edelleen, mutta sillä on nyt enemmän virtaa ja kierroksia päällä kuin on ollut ja rauhallisen mielen löytäminen muualla kuin kotona on nyt vähän vaikeaa.
    Mutta kyllä se siitä taas varmaankin iän myötä muuttuu =)

    Oliko muuten Lumollakin nyt kahdet juoksut takana? Koska ne on olleet? Wiimalla ekat joulukuu -12 ja tokat toukokuu-13 .. niin että kolmansia ootellaan tähän syksyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumolla alkoivat tokat juoksut vasta pari päivää sitten. Ensimmäiset olivat tammikuussa, joten tuossa välissä oli aika pitkä tauko.
      Mukavaa syksyä teille!

      Poista