torstai 1. elokuuta 2013

Kesäpuuhia

Pahoittelen, että kesälomalla tämä blogin kirjoittaminen on jäänyt vähän vähemmälle, kun ollaan oltu laumani kanssa niin paljon reissussa.
 Enimmäkseen olen ollut mökillä juoksentelemassa ja kahlailemassa.

Kukkaistyttö

Mökillä olen tehnyt ulkopöytä valloituksen ja saan makailla pöydällä aina, paitsi silloin kun pöydällä on ruokaa :)


Olen myös käynyt toisella mökillämme, jossa minulla on kaverina suunnilleen saman ikäinen pitkäkarvainen collie, jonka kanssa leikimme ja käymme välillä järvessä viilentymässä.



Mä oon korkeempi kuin sä!

Olin myös viikon maatilalla Pohjois-Savossa. Siellä sain tutustua lehmiin ja sähköpaimeneen johon pari kertaa kuononi tökkäsin. Olin niin jääräpää etten uskonut yhdestä kerrasta, vaan minun piti käydä kokeilemassa ainakin kolme kertaa. Sähköpaimenen alta oli myös kiva pujahtaa lehmien laitumelle kakkaan kieriskelemään. Haisin niin pahalle etten päässyt sisään ennen kuin kävin kastelukannu pesulla.

Lehmiä vahtimassa

Toko-treeniä maatilalla




Kävin myös ihanan kultaisennoutajan Hipun luona kylässä Tampereella.

Nukuttiin

ja riehuttiin

2 kommenttia:

  1. Lumolla näyttää olleen kiva kesä!
    Oletteko vetäneet vähän sen turkkia kesäkampaukselle vai onko se itse tiputellut turkkia noin paljon kesähelteille? Kuvista näyttäisi että on varsin kelien mukaisessa kevyessä turkissa? Meilläkin Wiimalta on aluskarva lähes kaikki pudonnut, mutta päällikarvaa sillä kyllä riittää. Jopa niin paljon että kesäkuun helteillä leikkasin mahan alta sen oloa mukavoittaakseni, mutta nyt harmittelen tekoa (etenkin kun se ei näyttänyt kärsivänkään..), kun olisin vienyt sen loppukesästä yhteen näyttelyyn, mutten voikaan leikatun turkin vuoksi..

    Kaunisilmeinen kuva tuo jossa Lumo makailee koivun alla, ihan Kuningatar-meininkiä =)
    Kivaa kesänjatkoa ja pörrötykset Lumolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumo on kyllä tiputtanut turkkinsa ihan itse, mutta harjailin tytsyä aikas paljon karvanlähtöaikana, niin siitä tuli kalju :)
      Terkkuja Wiimalle Lumolta! <3

      Poista